Hei nuori, kiinnostaako kansainvälisyys ja ympäristö? Tule mukaan suunnittelemaan omaa hanketta Siisteintä ikinä! -seminaariin!
Tule mukaan tiimiin, joka kokoontuu ensimmäisen kerran Siisteintä ikinä! -seminaarissa 14.2.2025!
Tämä tiimi pääsee suunnittelemaan kansainvälisen ympäristöteemaisen hankkeen, joka tehdään juuri teidän näköiseksi.
Seminaarissa tapaat muita nuoria, jotka jakavat kiinnostuksesi kansainvälisyyteen ja ympäristöasioihin. Päivän aikana osallistut inspiroiviin alustuksiin ja työpajoihin, joissa jaetaan ideoita ja opitaan uutta.
Seminaariin osallistunut nuorten lähtee viemään ideoitaan käytäntöön – eli siis suunnittelemaan ja toteuttamaan oman kansainvälisen yhteistyönsä tai nuorisovaihtonsa. Nyt on tilaisuutesi olla mukana tekemässä muutosta!

Miksi osallistua?
- Saat olla mukana luomassa kansainvälistä ympäristöteemaista hanketta, joka voi todella vaikuttaa. Siisteintä ikinä! -seminaarissa kokoontuva porukka pääsee siis alusta asti suunnittelemaan sekä toteuttamaan juuri sellaisen kansainvälisen yhteistyön, jonka he haluavat. Tämä tarkoittaa siis matkaa ulkomaille, uusia ystäviä ja paljon mahtavia kokemuksia!
- Tapaat muita nuoria ja asiantuntijoita, jotka jakavat kiinnostuksesi ympäristöön sekä ilmastoon.
- Seminaari inspiroi ja antaa työkaluja kansainväliseen yhteistyöhön – ja saat olla osa tiimiä, joka vie ideat käytäntöön.
Osallistuminen on maksutonta, ja päivän aikana tarjotaan aamukahvit, lounas ja virvokkeita.
Ohjelma 14.2.2025 kello 9:45 – 17:00
Paikka: LumiLinna, Kemi
- 9.45 Aamukahvit ja verkostoitumista
- 10.00–12.00 Alustukset ja edellisen seminaaripäivän työpajojen purku:
Puheenvuoroja ilmastoasioista, osallisuudesta ja kiertotaloudesta sekä konkreettisia ideoita työpajojen tuloksista. - 12.15–13.45 Paneelikeskustelu – inspiroivia puheenvuoroja!
- 14.00–15.00 Lounas ja verkostoitumista
- 15.00–17.00 Nuorten oma Polar Magnets -työpaja – tästä alkaa yhteinen projekti! Työpajassa aloitamme oman hankkeemme suunnittelun. Työpajaa vetävät Polar Magnets -hankkeen Pinja Moilanen ja ILIMA-hankkeen Noora Peltola.
Kenelle?
Etsimme 15–25-vuotiaita nuoria, jotka asuvat Lapissa. Mukaan mahtuu vain 10 osallistujaa, joten ilmoittaudu pian!
📅 Ilmoittautuminen päättyy tiistaina 11.2.2025!
📩 Ilmoittaudu mukaan laittamalla viestillä nimesi, yhteystietosi, ikäsi ja asuinpaikkakuntasi:
- Sähköpostilla: pinja.moilanen@koillismaanleader.fi
- tai puhelimitse: 044 235 2322
- tai Instagramissa: @polar_magnets
Sinun ideasi voivat olla alku merkittävälle muutokselle. Tule mukaan ja lähde tekemään tulevaisuutta – alkaen Lapista!
Ketkä sinut kutsuvat Siisteintä ikinä! -seminaariin?
Nuorten oman seminaaripäivän järjestävät kaksi Lapissa toimivaa hanketta: Polar Magnets ja ILIMA.
Ilmastoviisas pohjoinen maaseutu -hanke, tuttavallisemmin ILIMA, kannustaa kyliä ilmasto- ja ympäristötoimiin.
Polar Magnets – Pohjoisen vetovoiman kansainväliset mahdollisuudet -hanke taas aktivoi Lapin ja Koillismaan nuoria kansainväliseen yhteistyöhön ja luo uusia ja innovatiivisia verkostoja.
ILIMA-hankkeesta lisää täältä: ILIMAILIMAN Instagram
Polar Magnets -hankkeesta lisää täältä: Polar MagnetsPolar Magnets Instagram
Siisteintä ikinä! -seminaarista lisää täältä: Pidä Lappi Siistinä ry