Jokijärven kyläseura kehittää yhteisöllisyyttä Leaderin tuella
Vuonna 1998 perustettu yhdistys on toiminut jo pitkään kyläläisten eduksi ja tarjonnut paikan, jossa ihmiset voivat kokoontua ja viettää aikaa yhdessä. Toiminta on erityisesti painottunut näytelmätoimintaan, joka on tuonut iloa ja kulttuuria paikallisille.
Hyötyä kyläläisille ja vieraille
Asiakastila on suunnattu ensisijaisesti paikallisille, mutta se houkuttelee myös vierailijoita. Uudet tilat tarjoavat entistä paremmat puitteet näytelmille ja muille tapahtumille. Kesäteatterivieraille kokemus paranee, ja talvikaudella saadaan toimivat varastotilat tavaroiden säilyttämiseen. Rakentamisessa on hyödynnetty luonnonmateriaaleja ja tilat ovat suunniteltu huoltovapaiksi. Asiakastila sopii ympäristöön paremmin, kuin aiemmin käytössä olleet teltat.

Kuvassa näkyy Koillismaan Leader ry:n investointituen avulla rakennettu asiakastila
Uusia mahdollisuuksia
Jokijärven kyläseura on aktiivinen ja eteenpäin katsova yhteisö. Jatkossa suunnitelmissa on kehittää harrastus- ja virkistysmahdollisuuksia, kuten esimerkiksi frisbeegolf-rata sekä uusia näytelmiä.
Suunnitelmilla on suuri merkitys elinvoimaisen maaseudun kehittämisessä.

Yhteistyötä ja talkoohenkeä
Asiakastila hanke toteutettiin talkootyönä, mikä vahvistaa kyläläisten yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tuo merkityksellistä tekemistä. Yhdistyksen tulevaisuus näyttää valoisalta.

Koillismaan Leader ry:n myöntämän investointituen ansiosta vanhat puupenkit on saatu vaihdettua kuppi-istuimiin.
Leader tuttu kumppani
Koillismaan Leader on ollut yhdistykselle ennestään tuttu kumppani aiemmista hankkeista. Hankeprosessi on koettu helpoksi, ja yhdistys kertoo olevansa kiitollinen saamastaan avusta.
