Nuoret ja kansainvälisyys

Kansainvälinen yhteistyö on yksi osa Leader-toimintaa. Kansainvälisen toiminnan tavoitteena on kehittää alueiden elinvoimaa, aktivoida nuoria sekä löytää pidempiaikaisia yhteistyökumppaneita.

Polar Magnets – Pohjoisen vetovoiman kansainväliset mahdollisuudet

Me Polar Magnets -hankkeessa haluamme innostaa Lapin ja Koillismaan nuoria ja paikallisia yhteisöjä hyödyntämään kansainvälisiä mahdollisuuksia ja kehittämään kansainvälistä osaamistaan! Tule mukaan verkostoitumaan, oppimaan kansainvälisyydestä, jakamaan kokemuksia ja osallistumaan työpajoihin sekä tilaisuuksiin, joita järjestämme niin kylillä kuin etänä. Kuinka voimme paikallisen ja kansainvälisen yhteistyön avulla vaikuttaa luonnon ja ympäristön tilaan Lapissa ja Koillismaalla?

Lue lisää hankkeesta

Kulttuuri yhdistää

Kulttuuri yhdistää -hankkeen tavoitteena oli lisätä koillismaalaisten nuorten teatteriharrastajien ja teatterista kiinnostuneiden mahdollisuuksia kansainvälistymiseen.  Hankkeen aikana 15-25-vuotiaat koillismaalaiset nuoret pääsivät mukaan teatteritoimintaan niin paikallisesti kuin ulkomaillakin. Tavoitteena oli vahvistaa nuorten osallisuutta, identiteettiä ja yhteenkuuluvuutta sekä lisätä nuorten itsevarmuutta, suvaitsevaisuutta ja kielitaitoa. Osallistuminen toimintaan oli maksutonta.

Lue hankkeen loppuraportti