KJ-Experience laajentaa tarjontaa uudella hankkeella
KJ-Experience on tarjonnut luontoelämyksiä jo yli vuosikymmenen ajan. Alkuvaiheessa toiminta keskittyi käsityötuotteiden valmistukseen ja myyntiin, mutta vuosien varrella yritys on laajentanut palveluitaan erä- ja luontomatkailun suuntaan. Tänä päivänä tarjolla on monipuolisia elämyksiä ympäri vuoden: kesällä melontaretkiä, -koulutusta ja kalastusta, talvella muun muassa pilkki- ja moottorikelkkasafareita ja maastossa liikkumista.
Vuonna 2024 käynnistynyt investointihanke vie toimintaa askeleen eteenpäin. Tavoitteena on parantaa sekä kesä-, että talvikauden palveluita ja vastata kasvavaan kysyntään
Hyötyä asiakkaille ja alueelle
KJ-Experience palvelee ensisijaisesti kotimaisia ja ulkomaisia luontoharrastajia ja -matkailijoita, mutta sen vaikutukset ulottuvat laajemmalle. Uuden kaluston avulla yritys pystyy tarjoamaan laadukkaampia ja turvallisempia talvisafareita, jotka houkuttelevat niin uusia asiakkaita kuin toistuvia kävijöitä. Myös kesäkauden melontapalvelut kehittyvät hankkeen myötä, sillä tukea on kohdistettu myös kajakkimelontaan ja melontavarusteisiin.

Kuva: Visit Taivalkoski
Laajempaa toimintaa ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja
Investointihanke mahdollistaa toiminnan laajentamisen sekä asiakaskapasiteetin kasvattamisen erityisesti talvikaudella. Pitkän aikavälin tavoitteena on palkata lisää työntekijöitä ja vahvistaa opaspalveluita.
Toiminta pohjautuu kestävyyteen ja ympäristöystävällisiin valintoihin. Kalusto hankitaan vain laadukkaista ja kestävistä materiaaleista, ja huollot tehdään säännöllisesti. Luontoa kunnioitetaan kaikessa tekemisessä.
KJ-Experiencen investointihanke tuo asiakkaille entistä laadukkaampia luontoelämyksiä ja kasvattaa palvelutarjontaa niin kesällä kuin talvellakin – vastuullisesti ja kestävästi.
Yhteistyötä ja osaamisen vahvistamista
Hanke toteutetaan yrityksen omin voimin, ja sen eri vaiheissa panostetaan myös osaamisen kehittämiseen. Oppaiden kouluttaminen ja palveluiden jatkuva kehittäminen ovat keskeisiä tavoitteita. Hanke tukee paitsi yrityksen kasvua, myös alueellista elinvoimaisuutta ja matkailun vetovoimaa.
Elinvoimaa paikallisista elämyksistä – siksi Leader tukee KJ Experiencea
Koillismaan Leader tukee KJ Experiencea, koska yritys vahvistaa Taivalkosken elinvoimaisuutta juuri siellä, missä sitä eniten tarvitaan – pienellä paikkakunnalla, paikallisin voimin. KJ Experience tuo alueelle matkailijoita, luo uusia palveluita ja työllistää, mutta ennen kaikkea se rakentaa tulevaisuuden uskoa. Leaderin tuki kohdistuu toimintaan, joka yhdistää paikallisen osaamisen, luonnon vetovoiman ja kestävän kehityksen – ja juuri siksi KJ Experience on hyvä esimerkki siitä, mitä Leader-rahoituksella halutaan mahdollistaa.
