Koillismaan juuret elävät suvuissa ja kulttuuriperinnössä
Koillismaan suvuille ovat tyypillisiä vahvat sukuyhteisöt, pitkä paikallinen jatkuvuus sekä itäiset kulttuurivaikutteet. Alueen suhteellinen eristyneisyys on säilyttänyt vanhoja sukunimiä, murrepiirteitä ja perinteitä.
Teksti: Kimmo Rauatmaa, Pohjois-Suomen elinvoimakeskus
Suku on kulttuuria -ohjelma on Koillismaan Leaderin rahoittama kehittämishanke. Hanketta hallinnoi yksi Koillismaan sukuseuroista, Törmänen sukuseura ry. Ohjelma on osa Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta.
Sihteeri Leena Takkinen Törmäsen sukuseurasta luonnehtii, että Koillismaan sukujen elämäntapaa ovat muokanneet metsä-, kalastus- ja eräkulttuuri, mikä näkyy omatoimisuuden, sitkeyden ja luonnossa selviytymisen arvostuksena.
Myös väestöhistorialliset ja geneettiset erityispiirteet erottavat Koillismaan muuta Suomea vastaavista alueista. Koillismaan asukkaat ovat pääosin peräisin Kainuusta, Savosta ja Vienan Karjalasta. Lisäksi alueella oli ennestään saamelaisväestöä, josta käytettiin aikaisemmin nimitystä ”lappalaisväestö”.
”Näiden ryhmien vaikutteet sekoittuivat erityisesti Kuusamon seudulla, mikä näkyy edelleen murteessa, kulttuurissa ja suvuissa”, Takkinen toteaa.
Tuoreiden tutkimusten mukaan Kuusamon saame on kadonnut kieli, mikä käy ilmi A. Kurkelan kielitieteellisistä tutkimuksista, Takkinen kertoo.
Koillismaalla sukututkimus ulottuu yleensä kirkonkirjojen avulla 1600–1700-luvuille asti. Joidenkin kantasukuja voidaan seurata 1500-luvun veroluetteloihin, mutta sitä vanhemmat tiedot ovat usein hajanaisia ja perustuvat osin arvioihin sekä DNA- ja historiatutkimukseen.
Uusi DNA- ja arkistotutkimus on osoittanut, että Koillismaan suvut ovat aiemmin luultua monimuotoisempia. Kaikki saman nimiset eivät ole samaa sukua, ja suvuissa näkyy savolaisia, karjalaisia, kainuulaisia sekä saamelaisia juuria.
Mikäli sukuseura haluaa hyödyntää sukututkimuksessa DNA-testiä, se kannattaa tehdä suvun vanhimmalle miespuoliselle sekä muutamalle serkkulinjan edustajalle, varapuheenjohtaja Keijo Siikaluoma sukuseura Karjalainen-Siikaluomasta vinkkaa.
”Testin tuloksista voidaan saada selville, etteivät serkukset välttämättä olekaan samaa sukulinjaa. Toisaalta tuloksista voidaan jäljittää isälinjaa huomattavasti pidemmälle, jopa ajanjakson alkuun saakka. Voidaan saada myös selville, milloin suku on tullut Suomeen.”
Leena Takkinen toivoo, että hankkeesta jäisi Koillismaahan ennen kaikkea vahvempi ymmärrys siitä, että sukuhistoria, paikalliset tarinat ja kulttuuriperintö ovat elävää pääomaa – eivät vain menneisyyttä.
”Olisi hienoa, jos ihmiset kokisivat entistä enemmän ylpeyttä omista juuristaan ja halua siirtää niitä eteenpäin nuoremmille sukupolville.”
Takkiselle tärkeää on, että hankkeen aikana syntyneet verkostot, yhteistyö ja keskustelu jatkuisivat vielä hankkeen päättymisen jälkeenkin. Pysyvä jälki voisi näkyä siinä, että Koillismaan kulttuuria tehdään yhdessä yli sukupolvi- ja kylärajojen sekä annetaan tilaa erilaisille tarinoille ja identiteeteille. ”Ehkä tärkein pysyvä jälki olisi kuitenkin tunne yhteydestä: että ihmiset kokevat kuuluvansa paikkaan, jolla on omaleimainen historia, kulttuuri ja tulevaisuus”, Leena Takkinen miettii.
Hanke päättyy tämän vuoden lopulla.